perjantai 31. toukokuuta 2013

Viihdevastaava tiedottaa!

Oluthetki suntin varressa tänään perjantaina klo 21.00! Kaikki ukot ja akat mukaan. Paikka; Kaupungintalon ja urheilutalon välinen pätkä kaunista kaupunkiamme suntin varrella.

Tarroja, tarroja

Kävin aamulla asioimassa Mikulla. Matkaan tarttui läjä uunituoreita ja varsin päheitä tarroja!


torstai 30. toukokuuta 2013

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Nollapiste lauantaina!

Laitojen kasaus saa alkaa lauantaina klo 13.00 lakkiaisten/päättäjäisten jälkeen länsipuistossa ja itse tapahtuma alkaa 17.30. Vietetään hauska päivä poolon ja musiikin merkeissä. Ilmoitelkaahan miten pääsette paikalle ja laaditaan jonkinlainen sotajuoni.

Kaupungilla bongattua

Näemmä yksi uusi sinkula on tulossa kaupunkiimme. Bongaus on matkahuollosta, siksi kuva on räpsäisty nopeasti ja on äärettömän huono, mutta että eivät luule meikäläistä joksikin rosmoksi :-).
 
Näyttäisi olevat tuollainen runko.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kuvarasti 49

Olmosen rasti oli hakalahden shellin lähellä olevan ladon ovi.

Ja uusi olisi tässä


E: seuraava kuva helpottanee rastin paikannusta hieman liiankin paljon, mutta parempi että rastit rullaa ja sillee.


Kuvarastiohjeet löytyy täältä.