perjantai 24. toukokuuta 2013

Kuvarasti 41

Vanha rasti löytyi Tehtaankadulta, Tervakartanon vanhainkodin kulmilta:



Uusi putkahtaa tässä, road blizz:


FillariFotoMaraton la 25.5. klo 19

Tässä lauantai-illan epistola. Koska kyseessä on FillariFotoMaratonin "testiversio" niin viilaillaan sääntöjä ym. yhdessä mahdollisiin tuleviin koitoksiin tämän kerran kokemusten perusteella.

Lähtö lauantaina 25.5. klo 19.00 torilta, suihkulähteen luota. Lähtö tapahtuu siis tuolloin eli tulkaa paikalle hyvissä ajoin. Lähtöpaikalla osallistujille kerrotaan kuva-aiheet (6 kpl). Aiheet voivat olla esim. enemmän tai vähemmän abstrakteja substantiiveja tai adjektiiveja ("kiire", "punainen") ja kilpailija saa tulkita ne parhaaksi katsomallaan tavalla. Aiheet voi kuvata haluamassaan järjestyksessä ja tuomarille tulee esittää arvosteltavaksi vain yksi kuva/aihe. Kuvausvälineenä voi olla joko digikamera tai kännykkä. Ja koska kyseessä on FILLARIfotomaraton, niin kisassa on tarkoitus liikkua polkupyörällä (mielellään yksivaihteisella). Kilpailuaika on tällä kertaa 2 h eli takaisin lähtöpaikalla eli suihkulähteellä eli maalissa tulee olla viimeistään klo 21.00. Tämän jälkeen voidaan yhdessä päättää minne otoksia mennään tutkimaan ja ruotimaan. Mikäli joku omistaa ja jaksaa roudata paikalle läppärin niin sitä voidaan testata kuvientutkiskeluvälineenä. Tuon joka tapauksessa mukanani muistikortinlukijan. Mikäli toimivampaa ratkaisua ei huomenna ilmene niin kuvat voidaan tutkia myös kunkin kisaajan kuvauslaitteen näytöltä.

Kilpailun järjestäjä toimii tuomarina, joka tyrannidiktaattorina valitsee kisan voittajan omien arvosteluperiaatteidensa pohjalta. Itse tulen lauantaina arvostamaan ennen kaikkea luovuutta kuva-aiheen tulkinnassa. Sekä huumoria. Pistelaskusyysteemi on vielä mietinnässä mutta enköhän jotain huomiseksi keksi...

Kilpailun voittaja saa kunnian järjestää seuraavan koitoksen. Yritän kehitellä huomiseksi voittajalle myös jonkinlaisen kiertopalkinnon. FillariFotoMaratonin kuvat voitaisiin kenties myös laittaa kisan jälkeen näkyville esim. Flickriin ja linkittää blogiimme?

Kaikki rohkeasti vaan mukaan! Vaikka kyseessä on kisa niin rento meininki ja hauskanpito on tärkeintä  – kuten kaikissa muissakin touhuissamme...

Tarrat?

Voisiko tarrat olla vaikkapa tällaisia – mitäpä olette mieltä?
Muotoonleikattuja, leveys 40 mm? 100 kpl/tarra? Jokin säänkestävä tarramatsku.
Jos, niin voisitko Iikka kysäistä mitä maksaisi?
Ensisjainen länttäyskohde pyörän runko- tai satulaputki...

torstai 23. toukokuuta 2013

Kuvarasti 40

Vanha rasti löytyi hetken kiertelyn jälkeen vanhasta kaupungista.

 Ja uutta pukkaa:
Kuvarastiohjeet löytyy täältä.

Punkkia ja pyöriä - huomenna Hansalla

Terve!

Huomenna siis tärähtää Hansalla Punk & Bike -nuortentapahtuma. Tapahtumassa tarjotaan mahdollisuutta fiksata omaa polkupyörää apuvoimien kera, ihmetellä erilaisia polkupyöriä, osallistua pyöräaiheisiin aktiviteetteihin ja kuunnella punkrookkia.

Cogkola on mukana menossa - paikan päällä on mahdollisus tutustua fiksi- ja sinkulapyöriin ja kokeilla pooloa minipelejen merkeissä. Mailat hoituvat lainaksi Ollin kautta (kiitos paljon!), pahvikaukaloista kasataan minikenttä (noukimme ne autolla etukäteen, tattis Teemu!).

Tapahtuma alkaa klo 15:00. Pyöränkorjaus- ja muut aktiviteetit sijoittuvat klo 15-18 välille. Loppupäästä tarjolla on punkkia ämyreiden täydeltä. Itse tapahtuma päättyy klo 20:00.

Cogkolan porukasta olisi mukava saada pyöriä näytille. Jos pääset paikalle (vaikka osaksikin aikaa klo 15-18 välillä), mahtava juttu! Olen itse vapaaehtoismekaanikkona ja pyrähdän paikalle klo 14:30 tienoilla. Cogkolan lisäksi tapahtumaa sponsoroi Pyöräpojat ja aktiviteeteissä on mukana myös Kokkolan Suunnistajien pyöräsuunnistusmeininkiä. Kuulostaa mukavalta!

Kiitos jo etukäteen hienolle porukallemme - toivottavasti saadaa läjä uusia pelaajia koukutettua. Päästetääs siis vielä ilmoille nimenhuuto:

Kuva: Punk Bikes

Kuvarasti 39

Entistä rastia ei tarvinne selitellä sen kummemmin :)


Jatketaan tiililinjaa seuraavallakin rastilla.




Kuvarastiohjeet löytyy täältä

Kuvarasti 38

Koivuhaassa kierrätys saa uusia määreitä. Setä luulee että fillari on tehty pahvista. Eihän se ole, kuten Olli edellisessä kuvassaan näytti ja kierrätti laitteen oikein.


Uudessa rastissa ihmettelen miksi ovet eivät aukene meille??


Kuvarastiohjeet löytyy täältä